Kuntoutuksen määrittelyä
Kuntoutuksen tehtävä on tukea tilanteissa, joissa sairaudet tai vammat seurauksineen ovat heikentäneet mahdollisuuksia pärjätä omassa elämäntilanteessa ja -ympäristössä. Ihmisen elämän kannalta kuntoutus merkitsee toimintaedellytysten tukemista ja järjestämistä. Kuntoutus sisältää erilaisia palveluja kuten neuvontaa, terapioita, apuvälinepalveluja, teknisiä ratkaisuja, ammatillista kuntoutusta, joka voi olla esim. koulutusta tai työkokeilua sekä rahallista tukea kuntoutuksen ajalle (vakuutusyhtiöt, Kela). (Palvelupolkumalli.fi.Kuntoutus.)
Kuntoutuksen palvelu- ja tukitoimia tuottaa ja kustantaa moniosainen järjestelmä, jossa kullakin osajärjestelmällä on oma lainsäädäntönsä ja toimintaohjeistonsa. Suomalainen kuntoutusjärjestelmä on rakentunut monihallinnolliseksi vähitellen. Kuntoutusjärjestelmän keskeisimmät toimijat ovat kunnallinen sosiaali-, terveys ja koulutoimi, kansaneläkelaitos (Kela), työhallinto (työvoimatoimistot), työvoiman palvelukeskukset (kunnan, työvoimatoimiston ja Kelan muodostamat keskukset), työeläkelaitokset sekä tapaturma- ja liikennevakuutuslaitokset ja vammaisjärjestöt. (Palvelupolkumalli.fi. Kuntoutus.)
Kuulovamman määrittelyä
Kuulon alenema voi olla lievästä huonokuuloisuudesta täydelliseen kuurouteen. Sosiaalisesti kuulovammaa määriteltäessä huonokuuloisena pidetään henkilöä, jolla kuulovamma on osittainen ja joka kuulee puhetta ja pystyy kommunikoimaan kuulollaan kuulokojeen avulla huuliolukua tukena käyttäen. Kuuroutunut on henkilö, joka on menettänyt kokonaan kuulonsa puheen oppimisen jälkeen. Hän ei saa selvää puheesta kuulokojeellakaan ja kommunikoi useimmiten tekstitulkkauksen tai viitotun puheen avulla. Kuuro on syntymästään asti tai varhaislapsuudessaan kuulonsa menettänyt henkilö, joka ei saa puheesta selvää kuulokojeenkaan avulla. Hän kommunikoi pääasiassa viittomakielellä, joka on hänen ensikielensä. Sisäkorvaistutteen saa Suomessa noin 80 prosenttia vaikeasti kuulovammaisena/kuurona syntyneistä lapsista. (Palvelupolkumalli.fi.Kuulovammoista.)
Normaalikuuloisuuden rajana pidetään 10–20 dB:n kuulon tasoa. Sosiaalisen kuulemisen raja on n. 30 dB. Tällöin henkilöllä on vaikeuksia seurata keskustelua ja osallistua siihen. Kuulotason ollessa 60–65 dB henkilö kuulee ja ymmärtää puheen noin metrin etäisyydeltä. Tätä kutsutaan puhekuulon rajaksi. Kuurouden rajana voidaan pitää 85–90 dB:n kuulon tasoa. (Palvelupolkumalli.fi. Kuulovammoista.)
Kuulovammaisen kuntoutus ja moniammatillinen yhteystyö
Kuulovammaisen lapsen kuntoutusohjaus perustuu kuntoutussuunnitelmaan. Kuntoutussuunnitelma tehdään kuntoutusvastuussa olevan sairaalan kuntoutustyöryhmässä yhdessä lapsen/nuoren ja hänen vanhempiensa kanssa. Kuulovammaisten lasten kuntoutusohjaajia on tällä hetkellä seitsemässä keskussairaalassa. Kuntoutusohjaaja toimii kuntoutustyöryhmän pedagogisena asiantuntijana sekä suunnitelmien koordinoijana siten, että lapsen kokonaistilanne ja erityiset tarpeet huomioidaan arkielämässä. Tarkoituksena on tukea, neuvoa ja ohjata lasta, hänen perhettään ja lähiyhteisöään sillä tavalla, että lapsi/nuori kehittyy tasapainoisesti omien edellytystensä mukaisesti. (Takala & Lehtomäki 2005, 68-69.)
Kuulovammaisen lapsen kuntoutus voidaan jakaa kuuteen osa-alueeseen: lääketieteelliseen, tekniseen, audiopediseen, sosiaaliseen, psykologiseen ja koulutukseen ja ammatilliseen kuntoutukseen. Lääkehoito ja kirurgia on lääketieteellistä kuntoutusta. Kuulovammoissa leikkaushoito tulee kysymykseen lähinnä konduktiivisissa (johtumiskuulovika) vioissa. Lääkehoito on tuloksellista lähinnä äkillisten kuulonmenetysten hoidossa ja jossain määrin muutamissa muissa sisäkorvasairauksissa. Tekninen kuntoutus liittyy kuulon apuvälineiden käyttöön, kuten kuulokojeen, RT- tai FM-laite ja vilkkuhälyttimet. Audiopedisellä kuntoutuksella tarkoitetaan puhutun kielen oppimiseen ja ylläpitoon tähtääviin toimiin. Sosiaalista kuntoutusta ovat esimerkiksi sopeutumisvalmennus ja kuntoutusohjaus. Psykologista kuntoutusta taas ovat esimerkiksi leikkiterapia tai keskustelut psykologin kanssa. Niitä toimenpiteitä, joilla kehitetään ja ylläpidetään kuulovammaisen lapsen tai nuoren työ- tai toimintatasoa kutsutaan kuntouttavaksi koulutukseksi. (Lonka & Korpijaakko-Huuhka 2000, 122-125.)
Aikuisella, jonka kuulo huononee, tulisi kuntoutuksen tutkijoiden mielestä perustua yksilön kokemien haittojen ja niiden sosiaalisten vaikutusten arviointiin. Kuntoutuksen päätavoite on parantaa henkilön itsetuntoa tarjoamalla tukea, neuvoja ja keinoja selviytyä vaikeista kommunikointitilanteista. Läheisten ihmisten osuus kuntoutusprosessissa on merkittävä. (Lonka Korpijaakko-Huhka 2000, 290-291.) Kuulonhuoltoliitto ry järjestää työikäisten kuntoutusohjausta, joka sisältää esimerkiksi työpaikkakäyntejä ja työpaikan akustisten olosuhteiden uudelleenarviointia sekä terveydenhuollon ammattilaisten neuvontaa. Sopeutumisvalmennuskursseilla saa tietoa kuuloviasta, siellä harjoitellaan kommunikointikeinoja, keskustellaan ryhmissä ja tavataan audiologisen työryhmän kuntoutustyöntekijöitä.(Lonka & Korpijaakko- Huuhka 2000, 296.)
Noin kolmasosalla vanhusväestöstä on kuulovikoja (Lonka & Korpijaakko-Huuhka 2000, 297). Huonokuuloisille vanhuksille palveluja tarjoavat Kuulonhuoltoliitto ry kuntoutuskursseillaan ja sen suurimmat paikalliset jäsenyhdistykset. Myös yliopistosairaalat tarjoavat vanhusväestölle suunnattua kuntoutusohjausta. Vanhusväestön kuntoutuksen keskeisimmät alueet ovat kuulokojeen käyttöön orientoituminen, kuunteluympäristön muokkaaminen, positiivisten kuunteluasenteiden kehittäminen ja kompensatoristen taitojenkehittäminen. Omaisten osallistuminen kuntoutukseen on tärkeää. (Lonka & Korpijaakko-Huuhka 2000, 301-302.)
Erityisesti kuulonäkövammaisuutta aiheuttaa Usherin syndrooma, johon kuuluu tavallisimmin vaikea kuulovika ja verkkokalvon rappeuma. Kuulonäkövammaisen henkilön kuntoutus riippuu siitä, mikä on hänen sen hetkinen kuulon ja näön haitan aste.(Lonka & Korpijaakko-Huuhka 2000, 304.)
Aikuisen kuulovammaisen kuntoutuksen paras lopputulos saavutetaan yhdistämällä tekniset ratkaisut ja kommunikointiterapia. Arvioidaan, että kuulovammaisten aikuisten määrä kasvaa lähivuosikymmeninä. Kuntoutuksen toteutumisen ydinkysymys on, millä tavoin yhteiskunta pystyy arvioimaan kuntoutuksen edellyttämien resurssien tarpeen ja osoittamaan niitä kuntoutukseen yleensä ja varsinkin huonokuuloisen eristäytymisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. (Lonka & Korpijaakko-Huuhka 2000, 304.)
Näkövamman määrittelyä
Näkövammainen on henkilö, jonka paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on heikompi kuin 0,3, ja sokeaksi jos paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on alle 0.05 tai näkökenttä supistunut halkaisijaltaan alle 20 asteeseen, tai jos toiminnallinen näkö on jostain muusta syystä vastaavalla tavalla heikentynyt. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella, jos näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö. Heikkonäköisyyteen liittyy usein hämäräsokeutta ja häikäistymisherkkyyttä. Täydellinen sokeus on harvinaista. Sokeat voivat nähdä valon ja jopa hahmoja. Toiminnallisesti sokeaksi määritellään henkilö silloin, kun hän on menettänyt mm. suuntausnäön vieraassa ympäristössä sekä lukunäön tavanomaisessa mielessä, mutta hän saattaa pystyä lukemaan erityisapuvälineiden kuten lukutelevision avulla. Lapsille näkövammoja aiheuttavat useimmiten synnynnäiset kehityshäiriöt ja näköhermoston viat. Keskosuuteen liittyvä näönmenetys on vähentynyt, mutta keskosuus on edelleen neljänneksi yleisin näkövamman aiheuttaja lapsilla. Puutteellisesta näkökyvystä voi aiheutua ongelmia mm. orientoitumisessa eli suunnistautumisessa, etäisyyksien arvioinnissa, tasoerojen havaitsemisessa, värien erottamisessa, hämäränäössä, häikäistymisessä, näkökenttien laajuudessa, silmän mukautumisessa eri valaistusolosuhteisiin ja liikkumisessa vieraassa ympäristössä. (Palvelupolkumalli.fi. Näkövammoista)
Näkövammaisen kuntoutus ja moniammatillinen yhteistyö
Ensisijaisesti näkövammaisen lapsen kuntoutuksesta vastaa oman alueen keskussairaala. Sairaalan lasten kuntoutusohjaaja toimii näkövammaisen lapsen perheen, sairaalan ja muiden toimijoiden välillä yhteyshenkilönä. Kuntoutusohjaaja neuvoo ja ohjaa kuntoutukseen, hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä asioissa lapsen perhettä. Kuntoutusohjaaja on myös mukana suunnittelemassa lapsen kuntoutusta perheen ja keskussairaalan monitammatillisen ryhmän kanssa. Yleensä kuntoutus sisältää kotiseudulla tapahtuvan avokuntoutuksen lisäksi erilaisia kursseja. Pääsääntöisesti kursseja järjestää Näkövammaisten Keskusliiton lasten kuntoutusosasto. Kurssit voivat olla joko yksilöllisiä kuntoutuskursseja tai ryhmämuotoista kuntoutusta. Lapsen kuntoutuksen korvaa yleensä Kela tai keskussairaala. Mikäli vaikeavammainen lapsi tai nuori saa Kelasta vähintään lapsen korotettua vammaistukea, voi hän saada myös vaikeavammaisen lääkinnällistä kuntoutusta. Tukea voidaan myöntää lapsille, jotka ovat alle 16-vuotiaita. Kuntoutuksen tavoite on edesauttaa näkövammaisen itsenäistä selviytymistä sekä parantaa toimintakykyä. Lääkinnällinen kuntoutus voi olla joko laitoskuntoutusta tai avoterapiaa.
Vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus perustuu kuntoutussuunnitelmaan, jollainen on hyvä laatia näkövammaisellekin lapselle. Se laaditaan julkisessa terveydenhuollossa, ja sen laadintaan osallistuu perheen lisäksi ainakin lääkäri ja lasten kuntoutusohjaaja. Suunnitelma tehdään vuodeksi kerrallaan. Näkövammaisen lapsen varhaiskuntoutusohjelma LA-KU, on alle kouluikäisten lasten kehityksen arviointi- ja ohjausmenetelmä. LA-KU- käsikirjassa on lapsen taitojen kartoitus- ja arviointilomakkeita ja niihin liittyviä opetusvihjeitä. Ohjelma on tarkoitettu varsinkin lapsen kanssa työskentelevän päivähoito- ja terapiahenkilöstön työvälineeksi, mutta se soveltuu myös vanhemmille kasvatuksen tueksi. Heikkonäköisiä lapsia varten on kehitetty toiminnallisen näönkäytön kuntoutusohjelma. Siinä alle kouluikäistä lasta harjaannutetaan käyttämään jäljellä olevaan näköä ja apuvälineitä mahdollisimman tehokkaasti. Toiminnallisen näönkäytön kuntoutusohjelman toteuttaa lasten kuntoutus yhdessä Näkökeskus Vision neuropsykologin ja silmälääkärin kanssa.
Näkövammaisen lapsen perhe ja lähiomaiset voivat osallistua sopeutumisvalmennukseen. Yleensä sopeutumisvalmennusta järjestetään ryhmämuotoisina kursseina. Kurssien tavoitteena on parantaa lapsen ja perheen valmiuksia toimia mahdollisimman täysipainoisesti sairaudesta tai vammasta huolimatta jokaisen elämänvaiheen mukaisesti. Tarkoituksen on myös edistää sosiaalista toimintakykyä ja kaventaa eroa näkevän lapsen toimintakyvyn välillä. Näkövammainen lapsi voi saada fysio-, toiminta-, puhe- ja musiikkiterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta. Terapiaan voi kuulua ohjauskäyntejä perheessä, päiväkodissa tai koulussa. Lapsen tulee opetella liikkumistaitoa, jotta hän oppisi itsenäisesti ja turvallisesti liikkumaan kodin lähipiirissä ja myöhemmin pidempiä matkoja esimerkiksi kouluun tai ystävien luokse. Alkeita aletaan opetella noin kolmen vuoden iässä. Varsinainen liikkumistaidon ohjaus alkaa yleensä esikouluiässä. Alkuohjauksen kustantaa terveydenhuolto, mutta jatkossa maksajana on sosiaalitoimi. Ohjaukseen tarvitaan maksusitoumus. Päivittäistoimintojen ohjauksen tavoitteena on, että näkövammainen voi elää mahdollisimman omatoimisesti ja itsenäisesti. Siihen voi kuulua päivittäisten toimien harjoitteleminen, kuten syöminen, pukeutuminen jne. sekä asumiseen, koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan liittyvien tilanteiden harjoittelua. Osana perusopetuksen opetussuunnitelmaa tapahtuu näkövammaisten lasten pistekirjoituksen lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen. Lapsen oma koulu vastaa opetuksesta näkövammaisten koulujen tuella. (Kuntoutus Näkövammaiset lapset ry. 2005.)
Aikuisten näkövammaisten kuntoutus ja moniammatillinen yhteistyö
Aikuisten kuntoutuspalvelut on tarkoitettu yli 16-vuotiaille, joiden näkökyky on heikentynyt tai puuttuu kokonaan. Kuntoutusta voivat saada vastavammautuneet kuin myös pitkään näkövammaisina eläneet. Kuntoutuksessa etsitään ratkaisuja näkövamman aiheuttamiin ongelmiin. Kuntoutujaa ohjataan ja kannustetaan käyttämään näkökykyä korvaavia aisteja arkiaskareissa, kuten liikkumisessa, lukemisessa ja muistiinpanojen kirjaamisessa. Kuntoutuksessa selvitetään myös toimeentuloon ja työhön liittyviä asioita. Tärkeä osa kuntoutusta on näkövammaisen sekä hänen omaisensa saama vertaistuki. Liikkumistaidossa käydään läpi asioita, joiden avulla heikkonäköinen ja sokea voi liikkua turvallisesti ja mahdollisimman itsenäisesti. Myös valkoisen kepin tarve arvioidaan. Erilaisiin kodinhoitoa ja ruuanlaittoa helpottaviin välineisiin ja nikseihin tutustutaan päivittäistaidoissa. Psykososiaalista tukea kuntoutusohjelmassa tarjoaa ohjatut keskustelut asiantuntijoiden ohjaamissa ryhmissä ja myös yksilöllisesti. Aikuisen kuntoutukseen kuuluvat myös työ- ja ammatillinen kuntoutus, atk-ohjaus, pistekirjoituksen opiskeleminen sekä koulutussuunnittelijoiden palvelut. (Aikuisten kuntoutus – Näkövammaisten Keskusliitto ry.)
Sensorisen integraation häiriö
sensorisen integraation häiriö tarkoittaa kykenemättömyyttä käsitellä aistien kautta saatua tietoa riittävän hyvin. Se on keskushermoston toimintahäiriö, missä keskushermoston ”päässä” sijaitsevat aivot eivät kykene analysoimaan, jäsentämään ja yhdistämään (eli integroimaan) aistien saamia viestejä. Tällöin henkilö ei pysty reagoimaan aistitietoon mielekkäästi ja johdonmukaisesti. Hänen saattaa olla myös vaikea käyttää aistitietoa hyväksi suunnitellakseen ja jäsentääkseen toimintaansa. (Kranowitz 2003, 27.)
Sensorisen integraatiohäiriön omaavan henkilön kuntoutus ja moniammatillinen yhteistyö
Kouluissa ja päiväkodeissa tehdään seulontoja, joissa arvioidaan, onko lapsi oppinut ikäänsä vastaavat tietyt taidot. Muodollinen arviointi on tarkka ja laaja-alainen yksilöllinen tutkimus, jonka avulla mitataan lapsen taitoja. Ongelmasta riippuen arvioinnin tekevä asiantuntija voi olla lastenlääkäri, lastenneurologi, foniatri, silmälääkäri, korvalääkäri, psykologi, puheterapeutti, fysioterapeutti, toimintaterapeutti tai asiantuntijoista koottu työryhmä. Vanhemmille annetaan täytettäväksi kyselylomake, ja joskus myös lapsen opettajaa pyydetään täyttämään kyselylomake. Arvioinnin toisessa osassa lapsi käy asiantuntijan tai asiantuntijatyöryhmän vastaanotolla. Lapsen arviointi perustuu ikämitoitettuun arviointiin ja strukturoituun havainnointiin. Mietittyään tarkkaan erilaisia tekijöitä, asiantuntija tekee diagnoosin, kirjoittaa tarkan lausunnon ja selittää vanhemmille tuloksia. Asiantuntija saattaa ehdottaa leikkejä ja toimintamuotoja, joita voi tehdä kotona, jotta lapsi kehittyy hitaammin edistyneissä taidoissaan. Mikäli arvioinnissa ilmenee selvä ongelma, asiantuntija ehdottaa yksilöterapiaa. (Kranowitz 2003, 167-168.) SI-lapsi hyötyy eniten toimintaterapiasta. Myös puhetrapia, fysioterapia ja psykoterapia voivat tulla kyseeseen. Terapiaan osallistuvat myös vanhemmat, koska vanhempien kanssa yhdessä suunnitellaan toimintamuotoja, jotka auttavat lasta toimimaan paremmin. Terapeutti saattaa antaa ehdotuksia myös opettajalle, miten toimia si-lapsen kanssa.
(Kranowitz 2003, 170-171.)
LÄHTEET:
Aikuisten kuntoutus – Näkövammaisten keskusliitto ry. Viitattu 31.8.2015. http://www.nkl.fi/fi/etusivu/kuntoutus/aikuiset
Kranowitz,C.S. 2003. Tahatonta tohellusta. Sensorisen integraation häiriö lapsen arkielämässä. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kuntoutus Näkövammaiset lapset ry. 2005. Viitattu 31.8.2015. http://www.silmatera.fi/palvelut-ja-tuet/kuntoutus/
Lonka. E. & Korppijaakko-Huuhka. A-M. Toim. 2000. Kuulon ja kielen kuntoutus. Vuorovaikutuksesta kommunikointiin. Tampere: Tammer-Paino Oy.
Palveupollkumalli.fi. Kuntoutus. Viitattu 28.8.2015. http://www.palvelupolkumalli.fi/perheiden-palvelupolku/kuntoutus
Palvelupolkumalli.fi. Kuulovammoista. Viitattu 28.8.2015. http://www.palvelupolkumalli.fi/pitkaeaikaissairaiden-ja-vammaisten-lasten-perheille/kuulovammoista
Palvelupolkumalli.fi. Näkövammoista. Viitattu. 28.8.2015. http://www.palvelupolkumalli.fi/pitkaeaikaissairaiden-ja-vammaisten-lasten-perheille/naekoevammoista
Takala. M. & Lehtomäki. E. Toim. 2005. Kieli, kuulo ja oppiminen – kuurojen ja huonokuuloisten lasten opetus. Helsinki: Oy FINN LECTURA Ab.
LUKUVINKKEJÄ
Aron. E. N. 2013. Erityisherkkä ihminen. Helsinki: Nemo.
Aron. E. N. 2014. Erityisherkkä ihminen ja parisuhde. Helsinki: Nemo.
Aron. E. N. 2015. Erityisherkkä lapsi. Helsinki: Nemo.
http://www.lea-test.fi/su/silmat/nakovamm.html
http://www.nkl.fi/fi/etusivu
Martikainen. L. & Rainò. 2014. Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten ja nuorten kuntoutus- ja tulkkauspalvelujen toteutuminen ja tarve tulevaisuudessa Helsinki : Kelan tutkimusosasto, 2014 - (Sosiaali- ja terveysturvan selosteita).
Rintala. J. 2013. Kuntoutuksen kohtaaminen : Kuvaus harvinaisiin sairaus- ja vammaryhmiin kuuluvien kuulovammaisten nuorten aikuisten elämäntilanteesta ja kuntoutuskokemuksista. Helsinki : Kuuloliitto.
Hyvärinen. A. & Dietz. A. & Löppönen. H. 2011. Lasten kuulonkuntoutuksen polku. Duodecim 2011;127(8).
Ahti. H. & Holm. U. 2011. Kuulovikaisen lapsen kuntoutus : ohjeita puheterapeutille käytännön työhön kuulovikaisen, pienen lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa. Helsinki : Impi ja Ilmari Lindforsin kuulo- ja kommunikaatiovammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö.
Rødbroe. I. & Janssen. M. 2010. Kommunikaatio ja synnynnäinen kuurosokeus. [I], Synnynnäinen kuurosokeus ja kuntoutuksen pääperiaatteet. Helsinki: Suomen kuurosokeat.
Lonka. E. & Launonen. K. Toim. 2010. Kuulonkuntoutuksen käytännöt muutoksessa. Helsinki : Palmenia Helsinki University Press.
Jalkanen. M. Viittomakielentulkin valmistautumisen välineet kuulonkuntoutuksessa : perehdytysvihko viittomakielentulkeille / Mira Jalkanen
Launonen. K. & Korpijaakko-Huuhka. A-M. Toim. Kommunikoinnin häiriöt : syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press
Määttä. P. 2005. Toim. Lapsi kuulolla : opas kuulovammaisen lapsen opettajille ja kasvattajille. Jyväskylä : PS-kustannus.
poussu-Olli. H-S. 2003. Kuulovammaisuus : arviointi ja interventio. Naantali: Scribeo.
Sari Tulonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti